Salin tunnelmaa

Viimeistä festaripäivää viedään, siis minun osaltani. Kotiinpaluu koittaa neljän elokuvan jälkeen. Leffat ovat olleet kiinnostavia ja välillä kovinkin kummallisia, mutta niin on ollut yleisökin. Nukkuvia ihmisiä on näkynyt sekä Press & Industry että Public näytöksissä. Jos nukkuja on nuori ihminen ei hänestä yleensä lähde kovin suurta ääntä, mutta jos nukahtaja sattuu olemaan hieman ylipainoinen keski-ikäinen mies niin voi pojat.

Erään elokuvan aikana kävi niin, että nuori pariskunta tuli leffaan hieman myöhässä ja he päätyivät viereeni istumaan. Ei mennyt kuin viisi minuuttia niin tyttö oli nukahtanut. Onneksi hän ei kuitenkaan kuorsannut, mutta kun on itse väsynyt niin mikä olisi hauskempaa kuin kuunnella nukkuvan ihmisen hengitystä. Kyllähän tuo tyttö sitten heräsi loppupuolella. Hän oli jättänyt puhelimensa värinälle ja kun se sitten kädessä värähti oli tämä nuori nainen niinkin skarppina, että päätti tekstailla leffan loppuun asti.

Toisessa leffassa taas hieman vanhempi aasialainen mies kuorsasi isoon ääneen. Kun hän sitten lopulta heräsi meni aika mukavasti omia varpaita kaivellessa ja repiessä. Vaikka meidän välissä oli käytävä kuuluivat inhat "raps raps" äänet hyvin.

Törmäsin myös paikalliseen leffanörttiin, joka oli ostanut itselleen passin, jolla pääsee kaikkiin näytöksiin. Vaikutti siltä, että mies oli hieman väsynyt eikä ollut varmaan puhunut kellekään koko festarin ajan, sillä jouduin sellaisen verbaalisen tulituksen kohteeksi, että oksat pois.  Keskustelu tai siis monologi lähti siitä, että olin kuulemma katsonut häntä pahalla silmällä. Ok. Hän kertoi että on katsonut ainakin 60 leffaa, ihan siis harrastuksen vuoksi, ottaa aina lomaa festarin ajaksi. Työpaikalla ollaan ymmärtäväisiä. Toiset tykkää pelata futista, hän katsoo leffoja. Kahvia juodaan kummiin aikoihin; ei enää vain kymmeneltä aamulla vaan myös kahdelta päivällä. Kotona ollaan yhdeltä yöllä, ei ehdi syödä kunnolla. Lehtiä ei ehdi lukea eivätkö normaalit uutiset tunnu relevanteilta. Puhe vain jatkui ja jatkui. Eniten nauratti se, kun hän mainitsi siitä kuinka kivaa on keskustella toisten leffanörttien kanssa. Mietin, kävikö miekkonen vain kierroksilla vai olivatko kaikki keskustelut yhtä yksipuolisia.

Festivaalihumussa

Leffoja, leffoja ja vielä lisää leffoja. Siinä seuraavien päivien agenda. Vietän viikon täällä Rotterdamin elokuvajuhlilla tarkoituksena katsoa niin montaa elokuvaa kuin vain mitenkään ehdin.  Ensimmäisen päivän jälkeen mieleen on jäänyt erityisesti festivaalin markkinointi. Sitä on PALJON ja se on tehty hauskasti. Ohessa kuva Pathé-teatterista, jonka kylkeen heijastetaan festarin mainoksia. Teemana joka paikassa ovat elokuvarepliikit. Tämä Heikin ja Orvon välinen keskustelu on ilahduttanut kovasti.

Byrokratian pauloissa osa 2

Siinä se oli pöydällä. Punainen ja luottokortin kokoinen. Sen olisi voinut taittaa joko isoksi tai pienemmäksi. Sitten se vietiin pois.

Kun yritys saada kohtuuhintainen puhelinliittymä netin kautta epäonnistui alistuimme kohtaloomme ja menimme ylihintaisen Vodafonen liikkeeseen vakaana aikomuksena saada puhelinliittymä. Kaikki alkoi lupaavasti.
- Onko teillä hollantilainen tili olemassa?
- On.
-Hienoa.
- Saisinko nähdä passin tai muun henkilöllisyystodistuksen?
- Toki.
Siinä sitten taas katsomme kuinka tietojamme näpytellään järjestelmään.
- Haluaisitteko kahvia, teetä tai cappuccinoa?
- Ei kiitos, juuri käytiin kahvilla. 
Näpy, näpy.
- Pieni vai iso SIM-kortti?
- Joo sellainen micro-SIM, kiitos.
Innostuksella ei ollut rajaa, kun myyjä toi SIMit tiskiin.
- Sitten vielä yksi kysymys, saisinko debet-kortin tähän?
- Ei meillä ole sitä vielä, mutta tämä tilinumero on kyllä.
- Tähän tarvitaan debet-kortti.
-  Eikö ulkomainen luottokortti kävisi?
- Ei.

No niin kiitos ja hei.

Byrokratian pauloissa

Maanantaina kävimme kaupungintalolla hakemassa BSN-numeromme eli hollantilaisen sosiaaliturvatunnuksen. Tätä varten piti etukäteen varata aika puhelimitse. Ystävät olivat kertoneet meille  että ruuhkaa voi olla, joten yritimme ensimmäisen kerran soittaa jo Suomesta käsin tammikuun alussa. Ensimmäisellä soittokerralla kovin ystävällisen kuuloinen asiakaspalvelija ilmoitti ettei aikaa heru. Saimme kuitenkin lupauksen takaisinsoitosta. Noh, pitihän se arvata, ettei kukaan koskaan soittanut takaisin. Seuraava puhelinsoitto ehdittiin tehdä vasta Hollannista käsin. Nyt saimme jopa ajankin. Vesa soitti palveluun torstaina 10.1. ja saimme ajan maanantaiksi 21.1.

Ilman BSN-numeroa ei voi avata pankkitiliä, hankkia vakuutusta, saada kunnollista puhelinliittymää tai internetiä. Ilman sitä ei voi myöskään aloittaa työsuhdetta Hollannissa. Asiointi virastossa meni hyvin. Nuori naisvirkailija oli erittäin ystävällinen, eikä ongelmia ollut. Vesa joutui hieman selittelemään mitä ”mlk” sanassa Jyväskylän mlk tarkoittaa, mutta muuten saimme vain katsella vierestä kun virkailija näpytteli tietojamme järjestelmään. Palvelu oli niinkin ystävällistä, että virkailija vielä pahoitteli sitä, että näpyttelyssä kestää pitkään ja kertoi sen johtuvan siitä, että edellisten suomalaisten rekisteröinnistä on kulunut jo tovi.

Seuraavaksi suuntasimme pankkiin. Konttori näytti ihan teleoperaattorin myymälältä ja epäröin sitä olemmeko edes oikeassa paikassa. Miespuolinen pankkivirkailija oli myös erittäin ystävällinen, vaikka näyttikin enemmän teleoperaattorikauppiaalta. Hän tosin luuli meitä ensin sisaruksiksi, johtuen samasta sukunimestä. Voivotteli sitten heti perään omaa tyhmyyttään. Mies yritti myydä meille samalla vakuutuksia, mutta päätimme tehdä vielä hieman vertailevaa tutkimusta vakuutusten hinnoista. Tarvitsemme ainakin terveysvakuutuksen, vastuuvapausvakuutuksen, kotivakuutuksen ja matkavakuutuksen.

Kun tilinumero oli hankittu oli puhelinliittymän tilaaminen seuraavaksi vuorossa, mutta mitä ihmettä, hankkiakseen hollantilaisen puhelinliittymän täytyy omiin tietoihin kirjata hollantilaisen liittymän numero! Hmm… onneksi tämä korjaantui sillä, että erittäin avulias ystävä lupasi, että voimme ”lainata” hänen numeroon tätä varten. Tässä vaiheessa alkoi tuntua siltä, että prepaid-liittymän hankkiminen ihan ensimmäiseksi olisi ollut viisainta.

Internet-liittymää ei vielä saatu tilaukseen, koska myös sitä varten tarvitaan puhelinnumero, emmekä viitsineet lainata ystävän numeroa enää tätä varten. Saamme uudet liittymämme huomenna keskiviikkona. Se on kyllä jännä juttu, että ilman hollantilaista pankkitiliä ei voi hankkia liittymää, mutta pankki olisi myös kovasti kaivannut hollantilaista puhelinnumeroa tietoihinsa. Onneksi virkailija oli niin ystävällinen, että suostui jättämään kohdan tyhjäksi.

Tänään tapasimme vuokraisäntämme ensimmäistä kertaa. Hän laittoi aamulla yhdentoista maissa sähköpostia: Sopisiko että tulen tunnin kuluttua? Päätarkoitus oli tulla tsekkaamaan maalausjälkeä. Meillä on ollut täällä ilonamme +70-vuotias eläkkeelle jäänyt maalari, jonka alun perin piti vain maalata asuntomme ikkunalaudat. Tätä varten hän otti meidän kakkosavaimet, jotta pääsee taloon ja myös tänne asuntoon. Tehtävänkuva laajeni ja hän ilmeisesti maalaa koko talon rappukäytävän sekä yläkerran asukkaan seinän kokonaan. Avaimet saamme takaisin kun urakka on hoidettu. Englantia tämä herra ei osaa kuin pari hassua sanaa, joten kommunikointi on ollut hieman haasteellista. Onneksi me osaamme edes pari sanaa hollantia. Suurin toive on kuitenkin, että hän selviytyisi hommasta elossa. Rappukäytävä on melko jyrkkä ja yhden kerran sieltä jo kuului ”Wooo-uuuu!” Eilen taas huomasin kuinka mies piteli rintaansa ja puuskutti. Toivotamme hänelle pitkää ikää ja hyvää terveyttä. Niin, takaisin vuokraisäntään. Hän siis saapui puolenpäivän maissa ja ilmoitti että voisimme juoda kahvia yhdessä. Minä siinä sitten reippaana rouvana riensin pressokahvin laittoon. Onneksi kaapista löytyi pari keksiäkin. Maidosta oli vain soijaversiota, mihin vuokraisäntä totesi ”Kai se on ok, kunhan en vain ajattele, että se on soijaa.” Juteltiin mukavasti niitä näitä, kunnes tuli aika käydä läpi pari meitä mietityttänyttä asiaa. Kerroimme, että pari lamppua on rikki. Toisen rikkoontumista hän ei hyväksynyt vaan totesi, että ihan helposti korjaamme rikkoontuneen katkaisijan ja samalla hän aukaisi katkaisimen ”boksin” ja pieniä sieviä muovinkappaleita lensi ympäriinsä. ”Ihan helppo juttu, ei tähän mitään sähköinsinööriä tarvita.” Siinä vaiheessa kun kerroimme, että pattereista kuuluu vedenkohinaa hän varmaan piti meitä jo ihan uusavuttomina ja totesi, että no mikä on ongelma, jos kohisee niin ilmaatte ne. Ylimääräiselle patjalle onneksi löytyi koti miehen tyttären luota, joka asuu tässä lähellä. Vuokraisäntä oli ihan ihmeissään siitä kuinka erilaiselta asunto nykyään näyttää. Hän totesi, että tämähän on nyt ihan täynnä tavaroita ja kertoi alun perin harkinneensa sitä, että toisi vielä lisää huonekaluja tänne, kun oli ajatellut että asuntohan on ihan autio. Tässä vaiheessa piti käyttää hieman energiaa siihen, että ilme pysyisi peruslukemilla. Ehkä tässä maassa vain tykätään ampua asunnot täyteen yhtä sun toista pikkusälää.

Laitoin tähän loppuun kuvat Villa Zeezichtin omenapiirakasta ja baarikissasta. Byrokratiasta en pidä, mutta näistä molemmista senkin edestä.

Edit. Puhelinliittymähakemus evättiin. En tiedä miksi. Ehkä sitten tarkistivat kenelle se ilmoittamamme numero kuului ja sillä perusteella tekivät päätöksen. Eli nettiliittymää ei saada varmaan vielä hetkeen. Hohhoijaa.

Jos omenapiirakkaa tekee mieli on Villa Zeezicht täysin oikea paikka.

Cafe De Doelenin baarikissa tutkaili kaupungin menoa.

Keikkaa pukkaa

Vietän selkeää kuherruskuukautta Amsterdamin kanssa. Ilahdun päivittäin kuppiloiden ja kivojen kauppojen tulvasta ja rakennusten kauneudesta tai rouheudesta. Suurin tähänastinen ilahtuminen sattui kuitenkin, kun huomasin, että The Knife tekee kiertueen, joka pysähtyy myös täällä. Ennakkoliput menivät sivu suun, mutta onneksi varsinaisena myyntipäivänä tärppäsi. Saimme piletit! En ole koskaan nähnyt The Knifea livenä, Fever Rayn kylläkin kahdesti. The Knife on heittänyt livekeikan viimeksi vuonna 2006, joten tämä kiertue tuli todellisena yllätyksenä. Suomeen kiertue ei yllä, ja ilmeisesti koko Euroopan kiertue myytiin hetkessä loppuun.

Kun liput oli ostettu piti tietysti tsekata ketä muita täällä lähiaikoina pyörii ja ennen kuin edes kunnolla tajusin oli liput ostettu myös The xx:n keikalle. Heidät näin Flow’ssa vuonna 2010 ja bändi onnistui luomaan intiimin tunnelman tuhansien ihmisten edessä ulkolavalla. Odotan innolla millainen keikka tulee olemaan Heineken Music Hallissa. Sinnehän mahtuu myös populaa yli viisituhatta.

Ostimme liput myös yhteen klassiseen konserttiin, jota menemme katsomaan äitini kanssa maaliskuussa. Concertgebouw-orkesteri saman nimisessä salissa. Hesarissa hehkutettiin lauantaina kyseistä orkesteria ja salia maailman parhaiksi, joten odotukset eivät ainakaan ole matalalla.

Tunnustuksia

Tämä ei ole enää ihastusta, tämä on rakkautta. Amsterdam. Kun ensimmäisen kerran saavuin tähän kaupunkiin en voinut uskoa öisiä kanaalinäkymiä todeksi. Odotin koko ajan että jonkin kulman takaa paljastaa kaiken olevan vain osa lavastetta. Sen jälkeen kun päätimme muuttaa tänne ovat tunteet menneet laidasta laitaan. Välillä muutto tuntui maailman parhaalta ajatukselta ja toisena hetkenä todella suurelta virheeltä. Yksi syy empiseen varmasti oli se, etten tuntenut tulevaa kotikaupunkiani yhtään. Ja enhän minä vieläkään sitä kovin hyvin tunne, mutta tämän viikon aikana olen käynyt parissa niin upeassa paikassa, että ihastuminen on alkanut muuttua rakkaudeksi. Kanaalinäkymät ovat edelleen söpöjä ja herttaisia, mutta vastapainoksi olen löytänyt  Bazar-ravintolan Albert Cuypstraatilla ja NDSM:n alueen, jossa kävin torstaina yhdessä suomalaisryhmän kanssa. Tuo NDSM sulatti sydämeni lopullisesti tälle kaupungille. Isoja, entisiä telakkarakennuksia, joita korjataan luovien alojen käyttöön. Aluetta hallinnoivan tahon toimistorakennus oli tehty konteista, kuten oli myös superhieno kahvila, josta kuva ohessa. Alueella järjestetään kirpputoreja ja lukuisia festivaaleja kesän aikana. Paikalle oli tulossa myös konteista tehty pop-up kauppojen tavaratalo Boxpark. Vanha nostokurki oli haluttu säilyttää keinolla millä hyvänsä, joten siihen on tulossa yhden huoneen hotelli. Yö kuulemma maksaa noin 500 euroa. NDSM:n alueen johtajan Frank Alseman mukaan alue ei toivottavasti kuulemma tule koskaan olemaan valmis, vaan hän toivoi että se pysyy liikkeessä. ”Valmis” alue oli hänelle suorastaan kauhistus. Alue haluttiin muutenkin pitää elävänä, eikä sitä haluttu siistiä liikaa. NDSM:n matkustetaan ilmaisella lautalla joka lähtee rautatierakennuksen takaa. Aamuisin iltapäivisin vuoroväli on viisitoista minuuttia ja muina aikoina puolituntia.

NDSM tulee sanoista Netherland Shipbuilding Company.

Kiinnostaisiko hotellihuone nostokurjesta?

Konttikahvila ulkoa.

Ja sisältä. Tämä paikka oli kerrassaan mahtava.

Tämä otus kruunasi konttikahvilakokemuksen.

Uusin rakkauden kohteeni on elokuvamuseo Eye. Kävimme katsomassa Oskar Fischingerin näyttelyn ja ostimme liput sunnuntaiksi Quentin Tarantinon Django Unchainediin. Eye on siinä mielessä mahtava museo, että siellä järjestään myös todella monipuolista elokuvaohjelmistoa. Tarjolla on mm. Quentin Tarantino Unchained -ohjelmisto, jossa oli Djangon lisäksi muita Tarantinon elokuvia, sekä Sergio Corbuggin ohjaama alkuperäinen Django vuodelta 1969, Howard Hawksin Rio Bravo (1959) sekä vielä B-elokuvakonsertti joka kruunaa sunnuntai-illan. Tarantino-ohjelmiston lisäksi Eyen kalenterissa on muita uusia elokuvia, kuten Thomas Vinterbergin Jagten sekä Michael Haneken Amour. Näissä vain on ikävä kyllä ainoastaan hollanninkieliset tekstit. Meitä kielivammaisia varten Eye tarjoaa hollantilaisia elokuvia englanninkielisilllä teksteillä.

Hollanti-ilmiö

Tein tänään ensimmäisen lumiotuksen yli kahteenkymmeneen vuoteen. Asuin Suomessa vuodesta toiseen eikä minulla ollut mitään tarvetta tehdä lumiukkoja, -akkoja tai muita -otuksia sitten lapsuusvuosien. Asun viisi päivää Hollannissa ja rakentelen tyytyväisenä lumiotusta kattoterassilla. Kuva on elävä todiste siitä, että edellisen rakentamisesta on kulunut liian pitkä aika.
Ähelsin lumikasan kanssa ylhäässä yksinäisyydessäni kun yläpuolelta kuuluu vihellys. Naapurihan se siellä tupakalla.
"Hi!" hihkaisee miekkonen.
"Hi!" vastaan.
Keskustelu ei etene.  Kauankohan se oli siinä katsellut?

Ihan selvä kissa. Ei epäilystäkään.

Winter wonderland à la Amsterdam

Herää, herää! Nyt haluat varmasti mennä ottamaan kuvia! Mitä kummaa mahtoi ulkona tapahtua? Olisiko se maailman kaunein auringonpaiste vai mitä? No ei ollut auringonpaiste. Mutta se oli totta että kuvia täytyi päästä heti ottamaan.

Amsterdamilaiset eivät olleet ihan omassa elementissää fillaroidessaan tuossa sohjon ja jään keskellä. Ilme kiristyi yhdellä sun toisella. Tuntui myös siltä, että useampi pyörä oli jätetty parkkiin täksi päiväksi.

Vaikka tämä sää ei nyt ole ihan sitä mitä odotin niin kyllähän tuolla kaunista oli enkä malttaisi odottaa iltaan asti jolloin tuo talvimaisema saa vielä kauniit valot ympärilleen. 

Tulihan näille talvikengille täälläkin käyttöä.

Poliisisetä oli ilmeisesti liukastunut.

Saisiko olla kuppi kuumaa meidän kattoterassilla?

Kävelyllä

Olen ollut Amsterdamissa vasta muutaman päivän ja jo tässä vaiheessa ehtinyt ihmetellä valon määrää. Ei täällä lämmin ole, mutta aurinko on paistanut joka päivä. Eilen käytiin Noordermarktin luomutorilla, joka näkyy meidän ikkunasta, ostin Raclette-juustoa ja raakasuklaata. Tori on auki lauantaisin 9.00-16.00. Matka jatkui vielä Haarlemmerstraatilla sijaitsevaan Chabrol-viinikauppaan ja sieltä haahuilimme Jordaaniin. Löytyi elokuvateatteri, jonne olisi halunnut heti sekä elokuvakauppa.

Leffakaupan ikkunassa oli oikeastaan vain uutta eurooppalaista elokuvaa ja vanhempia klassikoita. Päätin, että saan mennä sinne shoppailemaan, kunhan saadaan kämppä kondikseen. Tänään lähdettiin kävelylle vasta siinä vaiheessa kun kirkkain paiste oli ohi, mutta valo oli aivan upea. Käveltiin Vondelparkiin, josta varmasti tulee tuleva juoksulenkkipaikka. Täytyy kuitenkin tottua siihen, että kaikki pinkovat ohi, sen verran kova vauhti näytti lenkkeilijöillä olevan. Puiden latvoista kuului kummaa linnunlaulua ja sehän oli papukaija tuo Vondelparkin vakiasukas.

Upea valo Vondelparkissa.

Etsi kuvasta papukaija.

Laatikkoleikkejä

Tämän asunnon omistajalla taitaa olla jonkinlainen pikkulamppu-, -pöytä- ja -tyyny-fiksaatio. Jokainen huone on ammuttu täyteen kaikkia kolmea. Jopa siinä määrin, että olin aidosti yllättynyt kun en löytänyt pikkutyynyjä kylpyhuoneen alakaapista. Täällä me sitten yritämme saada omat kamat järjestykseen ja samalla piilottaa tyynyjä ja keksiä lampuille ja pöydille paikkoja. Myös tauluja tuli kaupanpäällisinä iso pino. Ensimmäisen päivänä urakoimme makuuhuoneen ja keittiön järjestykseen. Toisen päivän aikana olohuone alkoi näyttää siltä miltä pitää ja makuuhuone meni siinä samalla uudestaan sotkuiseksi. Tilanne on kuitenkin sikäli onnellinen, että huonekalut ovat löytäneet tiensä oikeille paikoille ja mikä parasta, stereot on saatu toimintakuntoon. Tällä hetkellä suurin ongelma on tyhjät muuttolaatikot. Niitä oli noin viitisenkymmentä, saimme annettua noin kymmenen laatikkoa muuttofirman matkaan, mutta loput nelisenkymmentä laatikkoa pyörivät täällä jaloissa. Maanantaina on onneksi roskienhakupäivä, joten hei hei laatikot.

Kotitalomme.

Huomasimme jo ensimmäisenä päivänä yhden ilahduttavan asian. Olohuoneen ikkunasta näkyy ja kuuluu mukavasti katuvilinää, mutta sisäpihan puolella sijaitseva makuuhuone on täysin hiljainen. Äänieristys on jopa sen verran tehokas ettei olohuoneen ja makuuhuoneen välillä voi käydä minkäänlaista keskustelua.

Näkymä kattoterassilta

Muita hyviä puolia on se, että kivan näköisiä ravintola/kahviloita on tässä parin sadan metrin etäisyydellä niin paljon, että se alkoi tuolla kauppareissulla jo naurattaa. Tuossa reilun kymmenen metrin päässä on kaksi kivan näköistä kuppilaa, lähikauppa parin sadan metrin päässä ja sinne mennessä ohitetaan American Apparell. Luomuruokamarketti taas löytyy noin puolen kilometrin päästä. Kunhan vain saadaan tämän asunto järjestykseen niin sen jälkeen voikin keskittyä lähikortteleiden tarjontaan hieman laajemminkin. Asuntomme on Grachtengordel-Westin kaupunginosassa, mutta Jordaan alkaa tuosta kanaalin toiselta puolelta.

Muutto 2/2

Heti herättyämme puoli kymmenen maissa muuttomies soitti ja ilmoitti olevansa perillä alle puolen tunnin. Keräsimme kimpsumme ja kampsumme ystävien luota ja lähdimme raahautumaan kotia kohti. Etukäteen jo hirvitti, miten muuttomiehiltä sujuu tavaroiden roudaaminen astetta kapeammassa rappukäytävässä. Kyllähän se sujui, mutta kirosanat ja jupinat kaikuivat aina välillä. Kolmisen tuntia myöhemmin homma oli selvä. Loppupäivä sitten meni laatikoiden selvittelyssä ja sama homma jatkuu ainakin huomisen. Kirjahylly olisi kiva saada pystyyn, mutta ensin pitäisi löytää siihen sopivat ruuvit. Onneksi laatikoita on vain se viitisenkymmentä, eikä hajuakaan minne ruuvit pistettiin. Että näillä mennään.

Sieltä se muuttoauto tulee!

Ja tässä lopputulos.

Perillä!

Hyvin pimeä kanaalinäkymä

Blogissa päästään nyt itse otsikon asiaan, sillä nyt me sitten vihdoin ollaan täällä Amsterdamissa. Lennot Helsinki-Tukholma  ja Tukholma-Amsterdam menivät mallikkaasti ja perille saavuin juuri silloin kun piti. Tunnin päästä lennon laskeutumisesta olimme jo ystäviemme oven takana. Ensimmäinen yö vietetään täällä kavereilla, jotta voidaan ottaa vielä ihan rennosti tämä ensimmäinen ilta. Käytiin äsken ensimmäistä kertaa uudessa kodissa. Ei oikein ehditty vielä kovin kauaa siellä pyöriä, mutta huomenna sitten 10.00-11.00 maissa koittaa muutto nro 2/2 kun saadaan huonekalut ja muu omaisuus perille.

Onnellinen pariskunta uuden kotiovensa takana

Uusi kotimme on todellakin kalustettu. Pakettiin kuului myös kaunis hedelmäasetelma.

Muuttopäivä 1/2

Kaikki söpösti pakattuna

Muuttomiehet kantavat viimeistä huonekalua autoa kohti

Sinne se auto sitten läksi, torstaina koittaa iloinen jälleennäkeminen

No sehän olen minä onnesta soikeana kun muuttokuorma läks!

Mikä voisikaan olla parempi tapa juhlia onnistunutta tavaroiden siirtoa kuin tammikuinen Runebergintorttu

Joulupukin käyntejä 1987-88

Oman maan sisäisessä muutossa, joka tehdään pakettiautolla tai peräkärryllä on paljon helpompi ottaa mukaan roinaa. Jos muutto tapahtuu vaikka vain samassa kaupungissa voi autolla ajella eestaas monta kertaa. On jotain epämääräisiä laatikoita, jota ei ole käyty läpi moneen vuoteen, mutta ei vaan nytkään millään jaksaisi. Tiettyyn pisteeseen asti tavaroiden erittely ja jaottelu onnistuu, mutta aina löytyy jotain sellaista mitä ei haluaisi heittää pois, mutta joka ei oikein kuulu mihinkään.

Ulkomaille muuton pitäisi olla helpompaa roinan perkaamisen suhteen kun joka kuutiosta maksetaan kunnon hinta, mutta sitten iskee nostalgia. Löytyy pariton papukaijakorvakoru. Yleensähän korvikset menee hukkaan vahingossa joten jos kaijakorvis on säilynyt sieltä 80-luvulta asti tallessa niin eihän sitä voi heittää pois. Ihan toinen juttu on se, tuleeko sitä ikinä käytettyä. Tai entäpäs nämä kuvassa olevat C-kasetit V:n lapsuudesta? Noin nätisti on tekstattu nimet eri fonteilla ja bonuksena ”J-pukin käyntejä” josta indeksipuolella oli hieman laajempi selvitys otsikolla ”Joulupukin käyntejä 1987-88”. Otsikko ja ajatus sen takana ovat jo sen verran hämmentäviä, että täytyyhän tuo mukaan ottaa. Samasta kaapista löytyi myös nämä hienot b-luokan 64-pelit. Euroopan kartta mahtoi olla joka lapsen lempitoive.

Chaos reigns at Tapiola

Minä pakkaan tiistaina, kämpässä on kaaos. Minä pakkaan lisää keskiviikkona, kaaos ei vähene. Minä käyn kahvilla torstaina kaverin kanssa ja Vesa on sillä välin pakannut monta laatikollista ja kämpässä on aina vaan kaaos Näinhän se aina muuttaessa menee, mitä enemmän pakkaa sitä enemmän sitä löytää jotain epämääräistä. 

Ilmeisesti tämä muutto kestää muutenkin liian kauan kun jo useampi henkilö on olettanut että olen jo siirtynyt Hollantiin.
-       Mites siellä Amsterdamissa menee?
-       Paha mennä sanomaan, mutta täällä Tapiolassa on täysi kaaos päällä.

Saatiin tänään hollanninkielinen lista asioista, jotka tulevasta kodista löytyy. Sanakirja käteen vaan ja tarpeistoon tutustumaan. Tiesimme asuntoa vuokratessa, että se on kalustettu, mutta tuo nelisivuinen lista avasi sen kuinka kalustettu kämppä oikein onkaan. Vuokrailmoituksen kuvissa näkyi muutama kukkataulu ja listasta selvisi, että asunnon omistajan omatekemää taidettahan se. Ihan kiva, että se oli mainittu, niin voi valita sanansa hieman kaunopuheisemmin, jos tauluista haluaa eroon. ”Antieke” ja ”Chinees” on myös mainittu monta kertaa tarpeistolistassa, välillä jopa samalla rivillä. Täytyy nyt vain jaksaa odotella sinne ensi viikon torstaille, jotta pääsee tutustumaan asuntoon ja kaikkiin niihin kiinalaisiin patsaisiin.

Erinäisiä läksiäisiä tuli vietettyä jo joulukuun alkupuolella joten  nyt  lähdön hetkellä tuli semmoinen fiilis, että jotain kivaa pitäisi vielä täällä Suomessa ennen poislähtöä tehdä, joten varasin sitten viimeiseksi illaksi tiistaille pöydän Ateljé Finnestä. Kävin siellä kesällä ja ihastuin joten mukavaa mennä uudelleen.

Välitila

Haluanko vielä tehdä paahtoleipää, keittää kahvia tai pyöräyttää parit smoothit? Tällaisia sitä liikkuu muuttajan mielessä. Riittääkö matalat lautaset vai voisiko loppuviikon aterioida syviltä lautasilta? Onko pakko syödä yhtään mitään? Voiko tämän jo pakata? Jospa sitä ulkoistaisi kaikki ruokailut ja menisi hotelliin niin voisi rauhassa pistää koko kämpän heti pakettiin. Ei sitten olisi tarvetta miettiä normaaleja arkirutiineja ollenkaan. Tai jos kopauttaisi punaisten kenkien kannat yhteen ja "Amsterdamiin!" Tämä välitila ei onneksi kestä kauaa, mutta hermot menee takuuvarmasti vielä monta kertaa.