Kukkia ja elokuvia

Mikä neuvoksi, jos aviomies ei ole sitä tyyppiä, joka toisi kukkayllätyksiä kotiin tasaisin väliajoin?

a) Osta itse. 

b) Pyydä. 

Meillä tuo jälkimmäinen toimi varsin hyvin. Pisteet siitä, että rohkeni ottaa kopin kysymättä tarkempia speksejä. Nämä yksilöt ovat nimittäin erittäin kauniita. Ja vaikka itse pyytäisikin kukkia on se hetki, kun mies saapuu puska kädessä kotiin aika kiva. 

Voi siis surkutella sitä ettei kukkia ei tipu, tai sitten voi tehdä asialle itse jotain. Hieman samanlainen asia oli se kun harmittelin ikävääni Espoo Cinéen tuossa kuun alussa, kunnes todellakin tajusin olevani työssäkäyvä aikuinen, joka voi ostaa itselleen lipun Suomeen, jos näin kovasti halajaa. Olin ehtinyt jo tottua kevään ja alkukesän aikana ajatukseen siitä, ettei rahaa oikeastaan ole, ainakaan mihinkään ylimääräiseen. Mutta mitäs varten sitä töitä sitten tekisi, jos ei sitä, että voi halutessaan pyrähtää pariksi päiväksi mahtavalle festarille? Voi että, miten kovasti jo odotan ylihuomista reissua. Ihan tässä jo herkistyy pelkästä ajatuksesta.

Fiilis tulee varmasti olemaan myös hiukan outo, kun kolme edellistä kesää olen ollut festarin aikana aikamoisen väsymyksen ja hyperaktiivisuuden välimaastossa, ja nyt pompsahdan sinne viimeiselle viikonlopulle reippaana turistina. 

Bikram ja minä, päivitystä tilanteeseen

Takana on nyt 48 kertaa bikram joogaa sitten huhtikuun puolenvälin ja välissä puolentoista kuukauden paussi, joka johtui lähinnä lomamatkasta ja laiskuudesta. Uusi harrastukseni on osoittanut minulle, että voin halutessani olla rauhallisempi ja taipuisampi kuin mitä osasin koskaan kuvitella. Olen aina tykännyt venyttelystä ja kokenut sen tarpeelliseksi jokaisen juoksulenkin jälkeen, mutta jähmeää touhua se on aina ollut. Bikram salin lämpö tekee kuitenkin ihmeitä ja olen ylittänyt itseni kerta toisensa jälkeen. Toinen yllättävä asia on rauhallisuus ja keskittyneisyys. Voi veljet, kun sen keskittyneisyyden ja rauhallisuuden saisi siirrettyä joogasalin ulkopuoliseen elämään! Aika nopeasti kävi ilmi, että jos ei keskity niin kellahtaa kumoon. Alussa kiinnitin paljon huomiota kaikenlaisiin epäolennaisuuksiin, kuten siihen miltä hikiset hiukset peilissä näyttävät, mutta nykyään huomaan monesti ajattelevani ainoastaan sillä hetkellä tehtävää liikesarjaa enkä edes huomaa muita ihmisiä ympärillä. Poikkeuksia toki on ja välillä jopa työasiat ovat välillä yrittäneet livahtaa mieleen, mistä en pidä yhtään.

Yksi syy aloittaa juuri bikram jooga oli toive siitä, että se rentouttaisi selkää. Hartiat ovat edelleen välillä todella jumissa, mutta selkä voi paremmin. En aloittanut harrastusta painonpudotus mielessä, mutta voin kertoa, ettei se paino ole kyllä pudonnutkaan. Hetki sitten tosin huomasin, että hartiat ovat hieman leventyneet, mikä johtunee siitä, että selkälihakset ovat saaneet treeniä osakseen. Olo on kuitenkin parempi kuin aiemmin. Jooga toi ihanaa vastapainoa kun työnhausta johtuva stressi oli pahimmillaan. Nyt kun käyn töissä en enää voi mennä 9.30 alkaville arkitunneille, mutta onneksi aikataulu natsaa sen verran, että ehdin kahtena arkiaamuna salille ennen töitä, jos vain saan kammettua itseni aamulla ajoissa ylös.

90 minuuttisen hikoilun, tasapainottelun, venyttelyn ja vääntelyn jälkeen ei tule varsinaista energiapiikkiä, mutta olo on rento ja hyvä. Taidan olla koukussa salin paahtavan kuumaan lämpöön. Jopa niinä päivinä kun ulkolämpötilakin kipuaa yli 25 asteen.

Olo on pysynyt hyvänä jopa parilla 6.30 alkaneella aamutunnilla, mistä päästäänkin siihen, etten olisi ikinä voinut kuvitella, että voisin todellakin osallistua noin aikaiselle tunnille, mutta nyt niitä on takana ainakin viisi ja olo on ollut harjoituksen aikana todella hyvä. Aidosti huono olo on ollut vain kolmella tunnilla, joista viimeisin oli tämän viikon maanantain iltatunti. Sen olen ehtinyt huomaamaan, että ennen tuntia on hyvin hankala arvioida miten harjoitus tulee sujumaan. Juttelin tästä yhden ohjaajan kanssa, joka totesi ettei kymmenen vuoden harjoittelunkaan jälkeen voi koskaan tietää miltä minäkin päivänä tuntuu.

Puolentoista kuukauden mittainen tauko ei vaikuttanut mitenkään merkittävästi suoritukseen. Pari kertaa meni hieman haparoiden, mutta sen jälkeen on tuntunut siltä, että olen siinä pisteessä mihin ennen tauko jäin. Missäs nyt siis mennään? Tavoitteena on käydä salilla kolme tai neljä kertaa viikossa, jotta hyvä rytmi pysyy yllä. Jokaisessa liikesarjassa on tapahtunut edistystä, mutta oppimista on tapahtunut hurjasti. Tänään sain aamutunnin jälkeen ihanaa palautetta vanhemmalta miesopettajalta. Hän sanoi:

”It’s wonderful to see how much progress you have made. For the first three to four months people just struggle here and then something happens and they start to progress. Now it has happened to you.”

Kuvat ovat tämän aamupäivän aamiaisbrunssilta. Tuon pizzaa muistuttavan leipäsen ohje löytyi täältä. Näytti niin herkulliselta, että oli pakko testata ja aivan suussa sulavaahan se sitten olikin.

Automatkan varrelta

No niin: eihän siihen sitten mennytkään kuin reilu kuukausi ennen kuin pääsin automatkasta raportoimiseen saakka. Tässä muutamia kuvamuistoja reilun tuhannen kuvan saldosta. Matkareitti oli Köln, Karlsruhe, Schwartzwaldin pöheiköt, Luxemburg, Brugge ja pari muuta.

En ole koskaan kokenut suurta tarvetta matkustaa Saksaan tai Luxemburgiin, mutta näin jälkikäteen voin lämpimästi suositella kaikkia kokemiamme paikkoja. Köln oli varsin hauska kaupunki, josta ehdimme tosin näkemään vain pienen hipaisun, joka sekin oli hyvin keskivertoturistinen. Kävelimme Kölnin Tuomiokirkon torniin, josta laskeutuessa koin elämäni ensimmäisen vertigon. Koko torni alkoi pyöriä ja jalat täristä ja pienoinen pakokauhu hiipiä sisuksiin. Modernin taiteen Museum-Ludwig sijaitsee aivan kirkon vieressä oli varsin hieno sekin. Emme olleet tehneet ravintolavarauksia Kölniin ja tämä alkoikin jo hieman harmittaa siinä vaiheessa, kun vastaan tuli ainostaan turistiravintoloita, mutta lopulta päädyimme varsin perinteisen oloiseen Brauhaus Päffgeniin. Olimme juuri ehtineet istua, kun tarjoilija jo tulikin ja kysyi "Olutta?", johon emme ehtineet muuta sanoa kuin "Joo". Ihmettelin hetken, että emmekö saa edes valita mitä olutta haluamme, kunnes tajusin, että paikassa tarjottiin vain yhtä ja ainoaa. Oikeastaan tuo tarjoilijan kysymys oli enemmänkin toteamus. Toinen erikoisuus piili siinä, että tarjoilija kiersi ison oluttarjottimen kanssa ympäri raflaa pitkin iltaa ja spottasi heti, jos lasi oli tyhjenemässä. Juodut juomat merkittiin pahvisen lasinalustan taakse ja lasku kirjoitettiin illan päätteeksi samaan aluseen.   

Kölnin ja Karlsruhen välillä ihastelimme lukuisia pieniä kyliä, joista en ollut koskaan kuullutkaan, mutta jotka olivat täynnä turisteja. Linnoja oli matkan varrella niin monta, ettei niihin lopulta edes kiinnittänyt huomiota. Yhtenä päivänä ajelimme Schwartzwaldin alueella, joka oli henkeäsalpaavan upea, vaikka ilma oli varsin sateinen.  Kävimme myös Alternativer Wolfs- und Bärenparkissa, jossa susista näkyi vain peräpäät. Karhut sentään suvaitsivat hengailla aidan lähellä. 

Luxemburgissa oli useita söpöjä kyliä ja hienoja viinitarhoja. Kävimme myös maistelemassa kuplajuomaa Bernard-Massardilla. Ei tainnut olla pahin turistikausi, sillä saimme ihan privaatin kiertelyn viinisammioiden luona. Meitä siellä kuljettanut setä oli selkeästi kertonut kaikki samat vitsit vähintään kymmenen vuoden ajan - sen verran lakonisesti ne tulivat. Vitsit, kuten se, kuinka paikka on täynnä putkia, joita pitkin viini virtaa, ja kuinka hän on yrittänyt pyytää yhtä putkea myös omaan työhuoneeseensa. Eh heh. Lopuksi meille näytettiin todella korni esittelyvideo, jossa yhdisteltiin kuvia kuohuviinin valmistuksesta ja modernista tanssiesityksestä. Tästä huolimatta visiitti oli hauska ja informatiivinen sekä vieläpä hyvin kohtuuhintainen. Kahdeksalla eurolla sai kiertokävelyn sekä kolme pientä lasia juomaa. Yöpaikaksi valitsemamme Chateau de Schengen oli hieman arkisemmassa kunnossa kuin miltä se kuvissa näytti, mutta se, että olimme lähes ainoat asiakkaat koko paikassa teki kokemuksesta aika erikoisen. 

Reissun ensimmäinen kulttuurishokki koettiin, kun saavuimme maan pääkaupunkiin, sillä sehän oli varsinainen metropoli kaikkiin niihin kyliin verrattuna. Olimme jo ehtineet tottua pieniin sieviin kyläteihin kun olimme yhtäkkiä keskellä viiden ruuhkaa perjantai-iltana. Visiitti Luxemburgin kaupunkiin jäi ihan lopulta vain parin tunnin mittaiseksi, joten en oikein osaa suositella sieltä mitään erityistä.

Reissun viimeinen kohde Brugge lunasti odotukset, vaikka ensimmäisenä iltana koettiin matkan suurin paniikkihetki siinä vaiheessa, kun ravintola, johon olimme varanneet pöydän, osoittautui olevan kiinni. Vettä tuli, puhelin ei suostunut menemään nettiin, eikä mukana olleessa turistikartassa ollut ravintoloita laisinkaan. Päässä kuiski myös kaikki ne varoitukset siitä, kuinka kaupungista on lähes mahdotonta löytää kelvollista ravintolapöytää viikonloppuisin ilman varausta. Parasta oli kuitenkin se, että olin ottanut B&B:stä mukaan ravintoloiden käyntikortteja, mutta jättänyt ne toisen laukun pohjalle. Lopulta Vesa löysi yhden hyväksi suositellun ravintolan, joka kuitenkin oli täynnä. Päätimme käydä loput samalta kadulta löytyneet ravintolat järjestyksessä läpi. Usean ei-oon jälkeen päädyimme kuitenkin aivan loistavaan Tapas-ravintolaan nimeltä Quatre Mains. Kysyimme varovasti ovella onko heillä tilaa ja paikan omistajaksi myöhemmin paljastunut nainen sanoi, että baarin edessä oleva pöytä on ainoa vapaa paikka. Olimme enemmän kuin innoissamme ja ajattelimme, että emme valita vaikka ruoka olisi minkälaista, nyt kun olimme päässeet ravintolaan sisälle asti. Kaikki huoli oli kuitenkin enemmän kuin turhaa, sillä ruoka oli mahtavaa. Parhaat tapakset, mitä olen koskaan maistanut ja saattoipa olla parasta asiakaspalvelua koskaan. Paikan omistaja oli aivan mahtava tapaus. Hauska, tehokas ja uskomattoman ystävällinen nainen, joka suositteli meille viinit ja oluet, muisti ulkoa  tapastilauksemme ja teki kaikin puolin olomme kotoisaksi.

Paluupäivänä ehdimme vielä tehdä pysähdyksen meren rannalle, jossa uitimme varpaita ja ihailimme leijalautailijoita. 

Varsin mainio oli tämä roadtrip kyllä kaikin puolin ja matka oli varsin hyvin suunniteltu siinä suhteessa, että 200-300 km ajoa parin päivän välein oli aika sopiva määrä ja joka paikassa ehti hieman rentoutuakin. Seuraavaa matkaa odotellessa..

Tässä se mitä etukäteen tiesin Kölnistä, eli Tuomiokirkko.

Sama mesta sisältä

Supersymppis katusoittaja

Päästiin seuraamaan mielenosoitusta lähietäisyydeltä

Hohenzollernbrücke ja tuhannet lemmenlukot (karsea sana). Mitähän ihmiset tuumaisivat, jos joku kävisi nämä irrottamassa ja tekisi niistä taideteoksen, kuten Tampereella kävi tuossa taannoin?

Nättiä oli

Vesan James Bond -hetki saksalaisen linnan käytävällä.

Karlsruhe

Schwartzwaldissa syötiin Schwartzwaldin kakkua, mitäs muutakaan?

Alternativer Wolfs- en Bärenparkin asukas

Jylhät oli maisemat Schwartzwaldissa

Majapaikkamme Chateau de Schengen

Luxemburgilainen muu

Bernard-Massardin kuplajuoma ja Vesa.

Luxemburgin kaupunki

Pakollinen turistiposeeraus

Brugge oli upea

Hirveä kissanpentukuume iski välittömästi sen jälkeen, kun näin tämän otuksen

Barba-suklaatia Bruggessa

Veneen täydeltä turistia osa 1

Toinen maukulainen

Veneen täydeltä turistia osa 2

Koko perheen ranuhetki

Paluumatkalla käytiin vielä meren rannalla