Bikram ja minä, päivitystä tilanteeseen

Takana on nyt 48 kertaa bikram joogaa sitten huhtikuun puolenvälin ja välissä puolentoista kuukauden paussi, joka johtui lähinnä lomamatkasta ja laiskuudesta. Uusi harrastukseni on osoittanut minulle, että voin halutessani olla rauhallisempi ja taipuisampi kuin mitä osasin koskaan kuvitella. Olen aina tykännyt venyttelystä ja kokenut sen tarpeelliseksi jokaisen juoksulenkin jälkeen, mutta jähmeää touhua se on aina ollut. Bikram salin lämpö tekee kuitenkin ihmeitä ja olen ylittänyt itseni kerta toisensa jälkeen. Toinen yllättävä asia on rauhallisuus ja keskittyneisyys. Voi veljet, kun sen keskittyneisyyden ja rauhallisuuden saisi siirrettyä joogasalin ulkopuoliseen elämään! Aika nopeasti kävi ilmi, että jos ei keskity niin kellahtaa kumoon. Alussa kiinnitin paljon huomiota kaikenlaisiin epäolennaisuuksiin, kuten siihen miltä hikiset hiukset peilissä näyttävät, mutta nykyään huomaan monesti ajattelevani ainoastaan sillä hetkellä tehtävää liikesarjaa enkä edes huomaa muita ihmisiä ympärillä. Poikkeuksia toki on ja välillä jopa työasiat ovat välillä yrittäneet livahtaa mieleen, mistä en pidä yhtään.

Yksi syy aloittaa juuri bikram jooga oli toive siitä, että se rentouttaisi selkää. Hartiat ovat edelleen välillä todella jumissa, mutta selkä voi paremmin. En aloittanut harrastusta painonpudotus mielessä, mutta voin kertoa, ettei se paino ole kyllä pudonnutkaan. Hetki sitten tosin huomasin, että hartiat ovat hieman leventyneet, mikä johtunee siitä, että selkälihakset ovat saaneet treeniä osakseen. Olo on kuitenkin parempi kuin aiemmin. Jooga toi ihanaa vastapainoa kun työnhausta johtuva stressi oli pahimmillaan. Nyt kun käyn töissä en enää voi mennä 9.30 alkaville arkitunneille, mutta onneksi aikataulu natsaa sen verran, että ehdin kahtena arkiaamuna salille ennen töitä, jos vain saan kammettua itseni aamulla ajoissa ylös.

90 minuuttisen hikoilun, tasapainottelun, venyttelyn ja vääntelyn jälkeen ei tule varsinaista energiapiikkiä, mutta olo on rento ja hyvä. Taidan olla koukussa salin paahtavan kuumaan lämpöön. Jopa niinä päivinä kun ulkolämpötilakin kipuaa yli 25 asteen.

Olo on pysynyt hyvänä jopa parilla 6.30 alkaneella aamutunnilla, mistä päästäänkin siihen, etten olisi ikinä voinut kuvitella, että voisin todellakin osallistua noin aikaiselle tunnille, mutta nyt niitä on takana ainakin viisi ja olo on ollut harjoituksen aikana todella hyvä. Aidosti huono olo on ollut vain kolmella tunnilla, joista viimeisin oli tämän viikon maanantain iltatunti. Sen olen ehtinyt huomaamaan, että ennen tuntia on hyvin hankala arvioida miten harjoitus tulee sujumaan. Juttelin tästä yhden ohjaajan kanssa, joka totesi ettei kymmenen vuoden harjoittelunkaan jälkeen voi koskaan tietää miltä minäkin päivänä tuntuu.

Puolentoista kuukauden mittainen tauko ei vaikuttanut mitenkään merkittävästi suoritukseen. Pari kertaa meni hieman haparoiden, mutta sen jälkeen on tuntunut siltä, että olen siinä pisteessä mihin ennen tauko jäin. Missäs nyt siis mennään? Tavoitteena on käydä salilla kolme tai neljä kertaa viikossa, jotta hyvä rytmi pysyy yllä. Jokaisessa liikesarjassa on tapahtunut edistystä, mutta oppimista on tapahtunut hurjasti. Tänään sain aamutunnin jälkeen ihanaa palautetta vanhemmalta miesopettajalta. Hän sanoi:

”It’s wonderful to see how much progress you have made. For the first three to four months people just struggle here and then something happens and they start to progress. Now it has happened to you.”

Kuvat ovat tämän aamupäivän aamiaisbrunssilta. Tuon pizzaa muistuttavan leipäsen ohje löytyi täältä. Näytti niin herkulliselta, että oli pakko testata ja aivan suussa sulavaahan se sitten olikin.