Loma tuli, loma meni ja taas ollaan Amsterdamissa ja huomenna alkaa sitten työt. Tässä paraikaa puren muistikortilta koneelle kesämuistoja, joita ehdinkin räpsäistä yhteensä reilut 1200. Hieman voisi tarkemmin alkaa suunnitella tuota kuvanottoa, sillä mukaan mahtuu varmasti useampia sata turhaa otosta ja sitten niitä hetkiä kun kuvien ottamista ei vaan voinut lopettaa, kuten se hetki kun sattumalta huomasin kaksi kissanpentua ikkunalaudalla Bruggessa.
Palataan kuitenkin parisen viikkoa taaksepäin. Kesäloma-tourneehan alkoi
Suomesta ja Helsingistä. Ehdin ensin treffaamaan työkaveria, jonka
kanssa kävimme mm. Raflassa. Olinkin ihan unohtanut kuinka kivoja
salaatteja heiltä aina kesäisin saa. Olin myös unohtanut kuinka ihan
12cl viinilasista saa pulittaa lähemmäs yhdeksän euroa. Oli kuitenkin hauskaa nähdä työkaveria ja vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa.
Lauantaina sitten menin ystäväpariskunnan ja kummityttöni
luokse kylään. Alunperin visiitin piti kestää vain päivä, mutta
päädyinkin viettämään heillä kaksi päivää, sillä olin alunperin ostanut
junalipun maanantaille, ja koska ostamani lippu oli ennakkolippu ei sitä
voinut muokata. Onneksi kavereilla ei ollut muita suunnitelmia. Vietimme aikaa mm. hiekkalaatikolla.
Kummitäti ei edes muista koska olisi viimeksi tehnyt hiekkakakkuja.
Yllättävän haasteellista hommaa. Huomatkaa muuten supersöpöt tennarit.
Hieman iski kateus, vaikka kuvan kenkä ei todellakaan näytä yhtä söpöltä
41 numeroisena.
Onneksi kummilapsi on nähnyt tätiään tarpeeksi usein, joten ei ihan heti
säikähdä vaikka täti vähän liikaa innostuisi kuten tässä kuvassa. Lapsen katse on hieman kysyvä, että mitä sinä siinä meuhkaat, tehdään nyt vain näitä kakkusia.
Helsingistä matka jatkui Lapualle. Kissoja oli kiva rapsutella ja
puutarhassa mukava istuskella. Olisin voinut olla siellä pidempäänkin. Allergiakin pysyi tällä kertaa hyvin aisoissa, katit kun
oleskelivat suuren osan päivästä ulkona, ja osa jopa vietti yötkin aitauksessa. Tai yritimme kyllä vaihdella kissoja siten, ettei samojen otusten tarvinnut olla joka yö ulkona. Harmi tässä chillaa Vaaleanpunainen pantteri -lakanoissa.
Tämä rohjake on Sukka. Vaikka kuinka yrittää niin mustasta kissasta vain monesti tulee juuri tällaisia kuvia, joista ei oikein ota selvää.
Väinö näyttää tässä mallia olennaisista asioista kesäpäivinä. Täytyy ottaa iisista ja pysähtyä nuuhkimaan kukkasia. Lapuan puutarhassa sitä kukkaloistoa kyllä olikin.
Tämän kesäisempi ei kuva oikein voi enää olla. Vaikka en edes loikoillut riippumatossa on pelkkä kuvankin katsominen rentouttavaa.
Lapualta matka jatkui vielä Ruukin kautta Ouluun. Ruukissa pysähdyimme edesmenneen vaarini veljen luo, jossa katselimme vanhoja valokuvia ja kuuntelimme tarinoita Amerikan serkuista ja muista vanhoista asioista. Juttua tuli sen verran paljon, että välillä tuntui kuin olisi omaa vaaria kuunnellut.
Oulussa en sitten ehtinyt ollakaan kuin yhden illan. Kaksi viikkoa olisi ollut huomattavasti parempi aika tällä retkelle, mutta ensi kerralla sitten. Paluumatka Oulusta Helsingin kautta takaisin Amsterdamiin meni onneksi juuri niin kuin piti. Lennot olivat ajoissa, joten pääsimme heti sopivasti jatkamaan Vesan kanssa matkaa Kölniin.
Seuraavaksi täytyykin alkaa käymään automatkan kuvia läpi, jotta pääsen kertomaan miten matka meni ja mitä kaikkea näimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti