tiistai 6. elokuuta 2013

Automatkan varrelta

No niin: eihän siihen sitten mennytkään kuin reilu kuukausi ennen kuin pääsin automatkasta raportoimiseen saakka. Tässä muutamia kuvamuistoja reilun tuhannen kuvan saldosta. Matkareitti oli Köln, Karlsruhe, Schwartzwaldin pöheiköt, Luxemburg, Brugge ja pari muuta.

En ole koskaan kokenut suurta tarvetta matkustaa Saksaan tai Luxemburgiin, mutta näin jälkikäteen voin lämpimästi suositella kaikkia kokemiamme paikkoja. Köln oli varsin hauska kaupunki, josta ehdimme tosin näkemään vain pienen hipaisun, joka sekin oli hyvin keskivertoturistinen. Kävelimme Kölnin Tuomiokirkon torniin, josta laskeutuessa koin elämäni ensimmäisen vertigon. Koko torni alkoi pyöriä ja jalat täristä ja pienoinen pakokauhu hiipiä sisuksiin. Modernin taiteen Museum-Ludwig sijaitsee aivan kirkon vieressä oli varsin hieno sekin. Emme olleet tehneet ravintolavarauksia Kölniin ja tämä alkoikin jo hieman harmittaa siinä vaiheessa, kun vastaan tuli ainostaan turistiravintoloita, mutta lopulta päädyimme varsin perinteisen oloiseen Brauhaus Päffgeniin. Olimme juuri ehtineet istua, kun tarjoilija jo tulikin ja kysyi "Olutta?", johon emme ehtineet muuta sanoa kuin "Joo". Ihmettelin hetken, että emmekö saa edes valita mitä olutta haluamme, kunnes tajusin, että paikassa tarjottiin vain yhtä ja ainoaa. Oikeastaan tuo tarjoilijan kysymys oli enemmänkin toteamus. Toinen erikoisuus piili siinä, että tarjoilija kiersi ison oluttarjottimen kanssa ympäri raflaa pitkin iltaa ja spottasi heti, jos lasi oli tyhjenemässä. Juodut juomat merkittiin pahvisen lasinalustan taakse ja lasku kirjoitettiin illan päätteeksi samaan aluseen.   

Kölnin ja Karlsruhen välillä ihastelimme lukuisia pieniä kyliä, joista en ollut koskaan kuullutkaan, mutta jotka olivat täynnä turisteja. Linnoja oli matkan varrella niin monta, ettei niihin lopulta edes kiinnittänyt huomiota. Yhtenä päivänä ajelimme Schwartzwaldin alueella, joka oli henkeäsalpaavan upea, vaikka ilma oli varsin sateinen.  Kävimme myös Alternativer Wolfs- und Bärenparkissa, jossa susista näkyi vain peräpäät. Karhut sentään suvaitsivat hengailla aidan lähellä. 

Luxemburgissa oli useita söpöjä kyliä ja hienoja viinitarhoja. Kävimme myös maistelemassa kuplajuomaa Bernard-Massardilla. Ei tainnut olla pahin turistikausi, sillä saimme ihan privaatin kiertelyn viinisammioiden luona. Meitä siellä kuljettanut setä oli selkeästi kertonut kaikki samat vitsit vähintään kymmenen vuoden ajan - sen verran lakonisesti ne tulivat. Vitsit, kuten se, kuinka paikka on täynnä putkia, joita pitkin viini virtaa, ja kuinka hän on yrittänyt pyytää yhtä putkea myös omaan työhuoneeseensa. Eh heh. Lopuksi meille näytettiin todella korni esittelyvideo, jossa yhdisteltiin kuvia kuohuviinin valmistuksesta ja modernista tanssiesityksestä. Tästä huolimatta visiitti oli hauska ja informatiivinen sekä vieläpä hyvin kohtuuhintainen. Kahdeksalla eurolla sai kiertokävelyn sekä kolme pientä lasia juomaa. Yöpaikaksi valitsemamme Chateau de Schengen oli hieman arkisemmassa kunnossa kuin miltä se kuvissa näytti, mutta se, että olimme lähes ainoat asiakkaat koko paikassa teki kokemuksesta aika erikoisen. 

Reissun ensimmäinen kulttuurishokki koettiin, kun saavuimme maan pääkaupunkiin, sillä sehän oli varsinainen metropoli kaikkiin niihin kyliin verrattuna. Olimme jo ehtineet tottua pieniin sieviin kyläteihin kun olimme yhtäkkiä keskellä viiden ruuhkaa perjantai-iltana. Visiitti Luxemburgin kaupunkiin jäi ihan lopulta vain parin tunnin mittaiseksi, joten en oikein osaa suositella sieltä mitään erityistä.

Reissun viimeinen kohde Brugge lunasti odotukset, vaikka ensimmäisenä iltana koettiin matkan suurin paniikkihetki siinä vaiheessa, kun ravintola, johon olimme varanneet pöydän, osoittautui olevan kiinni. Vettä tuli, puhelin ei suostunut menemään nettiin, eikä mukana olleessa turistikartassa ollut ravintoloita laisinkaan. Päässä kuiski myös kaikki ne varoitukset siitä, kuinka kaupungista on lähes mahdotonta löytää kelvollista ravintolapöytää viikonloppuisin ilman varausta. Parasta oli kuitenkin se, että olin ottanut B&B:stä mukaan ravintoloiden käyntikortteja, mutta jättänyt ne toisen laukun pohjalle. Lopulta Vesa löysi yhden hyväksi suositellun ravintolan, joka kuitenkin oli täynnä. Päätimme käydä loput samalta kadulta löytyneet ravintolat järjestyksessä läpi. Usean ei-oon jälkeen päädyimme kuitenkin aivan loistavaan Tapas-ravintolaan nimeltä Quatre Mains. Kysyimme varovasti ovella onko heillä tilaa ja paikan omistajaksi myöhemmin paljastunut nainen sanoi, että baarin edessä oleva pöytä on ainoa vapaa paikka. Olimme enemmän kuin innoissamme ja ajattelimme, että emme valita vaikka ruoka olisi minkälaista, nyt kun olimme päässeet ravintolaan sisälle asti. Kaikki huoli oli kuitenkin enemmän kuin turhaa, sillä ruoka oli mahtavaa. Parhaat tapakset, mitä olen koskaan maistanut ja saattoipa olla parasta asiakaspalvelua koskaan. Paikan omistaja oli aivan mahtava tapaus. Hauska, tehokas ja uskomattoman ystävällinen nainen, joka suositteli meille viinit ja oluet, muisti ulkoa  tapastilauksemme ja teki kaikin puolin olomme kotoisaksi.

Paluupäivänä ehdimme vielä tehdä pysähdyksen meren rannalle, jossa uitimme varpaita ja ihailimme leijalautailijoita. 

Varsin mainio oli tämä roadtrip kyllä kaikin puolin ja matka oli varsin hyvin suunniteltu siinä suhteessa, että 200-300 km ajoa parin päivän välein oli aika sopiva määrä ja joka paikassa ehti hieman rentoutuakin. Seuraavaa matkaa odotellessa..


Tässä se mitä etukäteen tiesin Kölnistä, eli Tuomiokirkko.

Sama mesta sisältä

Supersymppis katusoittaja

Päästiin seuraamaan mielenosoitusta lähietäisyydeltä


Hohenzollernbrücke ja tuhannet lemmenlukot (karsea sana). Mitähän ihmiset tuumaisivat, jos joku kävisi nämä irrottamassa ja tekisi niistä taideteoksen, kuten Tampereella kävi tuossa taannoin?

Nättiä oli

Vesan James Bond -hetki saksalaisen linnan käytävällä.

Karlsruhe

Schwartzwaldissa syötiin Schwartzwaldin kakkua, mitäs muutakaan?

Alternativer Wolfs- en Bärenparkin asukas

Jylhät oli maisemat Schwartzwaldissa

Majapaikkamme Chateau de Schengen

Luxemburgilainen muu

Bernard-Massardin kuplajuoma ja Vesa.



Luxemburgin kaupunki

Pakollinen turistiposeeraus

Brugge oli upea

Hirveä kissanpentukuume iski välittömästi sen jälkeen, kun näin tämän otuksen

Barba-suklaatia Bruggessa

Veneen täydeltä turistia osa 1

Toinen maukulainen

Veneen täydeltä turistia osa 2


Koko perheen ranuhetki

Paluumatkalla käytiin vielä meren rannalla



1 kommentti:

  1. Hienoja paikkoja! Mulla on kans ollu vähän sama, etten oo kokenu tarvetta mennä Saksaan. Mutta pistetään tämä korvan taakse, ehkä joku vuosi! Ihanan vinksahtaneita nuo kaikki eläimet :) t.Tiina

    VastaaPoista