tiistai 2. huhtikuuta 2013

Duuniin siitä! (bonuksena toinen viherpirtelökokeilu)


Valmiina sekoittumaan!


Tänään mentiin snadisti erilaisella viherpirtelöllä, jonka oli tarkoitus antaa energiaa työnhakua varten minulle ja tervehdyttää pärskivää puolisoa.

Mukaan blenderiin pääsivät:

 5 pientä porkkanaa
1 kourallinen mustikoita
1 mehukas appelsiini
1 limen mehut
3 kourallista pinaattia
vichyä
jäitä
Ihan yhtä ällön näköistä kuin eilenkin
Lopputulos oli jopa hieman ektoplasmaisempi kuin eilen ja ainakin terveellisemmän makuinen, kun banaanin tuoma pehmeys jäi pois. Mutta ei ollut pahaa tämäkään. Mustikoiden maku hävisi muiden alle, mutta lime toi mukavaa kirpeyttä kokonaisuuteen. Söin jälkikäteen pari porkkanaa erikseen ja huomasin, että ne eivät maistuneet yhtään miltä, joten en ihmettele sitä ettei niistä jäänyt makujälkeä tuohon juomaankaan. Pinaattia on vielä iso kasa jäljellä, joten täytyy jatkaa kehittelyä. 
Hyvin maistui ahkeralle työnhakijalle
Työnhaun lomassa tuli käväistyä kattoterassilla tarkistamassa tulppaanien tila. Ja kyllä, jotain pientä sieltä on puskemassa esiin. Koska en ole koskaan ennen istuttanut yhtään mitään en osaa sanoa ovatko aikataulussa. Jään innolla odottamaan tilanteen kehittymistä.
Voi miten söpö, ihan kuin sillä ois keskisormi pystyssä
Koska töitä ei ole vielä löytynyt täytyy niitä hakea. Mielellään enemmän kuin vähemmän. Avoimia hakemuksia on lähtenyt suuntaan sun toiseen, ja nyt on jopa löytynyt pari ihan oikeaa avointa työpaikkaa, jotka oikeasti kiinnostaa ja joita voi hakea! Lisää kummasti motivaatiota kun voi suunnata hakemuksensa varsinaista tointa kohtaan. Fiilikset ovat heitelleet aika reilusti. Ensiksi oli armoton tsemppi, että tänne se duuni heti ja nyt! Kun mitään ei löytynyt ehdin jo pari kertaa kirota tilannetta. Tällä viikolla aurinko on alkanut paistella enemmän ja päivä on pidentynyt, on fiiliskin taas parempi. Eli, tänne se duuni heti ja nyt!! Tottakai on ollut tiedossa, että tämä tulee olemaan hankala prosessi, mutta ei sitä oikein kuitenkaan tajunnut, kuinka ahdistavalta tämä työnhaku voi pahimmillaan tuntua. Kuumottavinta on ehdottomasti huomata, että aika menee hirveää vauhtia eteenpäin.

Työnhaun lisäksi päivän tehtävälistalle kuuluu armoton siivoaminen, sillä saamme huomenna vieraita. Rakkaat ystävät kera kummityttäremme tulevat meille loppuviikoksi. Eläintarhaan pitäisi kuulemma ainakin päästä ja sehän sopii! Imurilla saa villakoirat talteen, mutta mitenhän tästä asunnosta saisi lapsiturvallisen? Ei varmaan mitenkään. Pelastin jo hauraammat Totorot vaatekaappiin ja säästin Jukka the Kissamakin ja Domon, koska näyttäisivät olevan hieman vahvempaa tekoa. Seuraavat pari päivää tutkitaankin Amsterdamia hieman alta puolitoistavuotiaan lapsen perspektiivistä.
Tämmönenkin kaveri siellä kukkapenkissä oli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti