Kaikki tässä jutussa näkyvät kuvat otti Vesa |
Ihanat ja rakkaat vieraat lähtivät maanantaiaamuna takaisin Suomeen.
Visiitti oli hieman toisenlainen kuin etukäteen olimme suunnitelleet.
Keskiviikosta perjantaihin keskityimme lähinnä pärskimiseen sillä kolme
viidestä kärsi flunssasta, osa lievempänä ja osa pahempana versiona. Suurin osa ajasta meni neljän seinän sisällä.
Onneksi tässä kaupungissa voi syödä hyvin, vaikka ei ravintolaan asti jaksaisi mennäkään. Pienimpään vieraaseen ei pöpö onneksi tarttunut ja energiaa riitti. Ei siinä auttanut kuin heittää buranaa naamaan ja keksiä leikkejä. Se on kyllä kumma, että mistä niistä leikkejä oikein keksiikään. Ihan outoa läppää tuli välillä ja lapsi viihtyi.
Pummitäti ja pikku yrmyliini |
Viisi minuuttia tästä salaatista oltiin jo unten mailla |
Se että yhdeltä loppui puhti ei hidastanut meitä aikuisia. Artis on varsin kaunis eläintarha ja viihdyimme siellä useamman tunnin. Artiksen erikoisuus on osastot joissa voi hengailla eläinten seassa. Suosikkini on Lemur Island, harmi vain, että kissamakit olivat nukkumassa.
Nämä huijarimangustit olivat kyllä hauskimmat tapaukset koko visiitillä. Tässä kohtaa hieman harmitti että pikkuneiti veteli sikeitä. Koska hän ei nähnyt oikeita ostimme hänelle eläintarhan lahjapuodista pehmomangustin. Olisi ollut hauskaa näyttää hänelle nämä veijarit, jotka tässä päivystävät tässä nojaten seinään.
Eläintarhan otusten lisäksi näimme kotimme lähellä ihka oikean laivakissan, joka paistatteli päivää asuntolaivan katolla. Kissoja oli yhteensä kolme ja tämä oli varsinainen linssilude ja eikä suotta, katsokaa nyt tuota pörheyttä ja miten kaunis väri.
Tässäpä vielä lopuksi uusin smoothie-resepti:
1 kourallinen pinaattia
1 kourallinen lehtikaalia
½ limen mehu
1 appelsiini
1 omena
1 pala selleriä
4cm pala inkivääriä
vettä
jäitä
Olen ollut vannoutunut sellerinvihaaja vuosikaudet, joten kyseisen vihanneksen lisääminen smoothieen on iso askel. Ja täytyypä myöntää, että appelsiini ja lime piilottivat sellerin maun melkein kokonaan. Kaikkea sitä ihminen tekeekin terveellisyyden vuoksi. Olen ollut koko vuoden hirveän väsynyt koko ajan, niin koitetaan nyt josko näistä viherjuomista olisi apua. Tämä tekele ainakin alkoi maistumaan jo melko terveelliseltä. Kaveri suositteli tuon lehtikaalin lisäämistä juomaan. Varsinainen vitamiinipommihan lehtikaali on, mutta suutuntuma tuollaisen juoman seassa vaatii hieman totuttelua. Nahkea oli tunnelma.
Vielä kerran virallinen iso kiitos mukavasta visiitistä! Täällä on ikävöity pummien lisäksi Jukkaa (Santun x vuotta vanha kissamakipehmolelu), ja aina tämän keskustelun jälkeen tulee vaativaan sävyyn "anna anna annaaa" :)
VastaaPoistaVoi ei. Mä vähän pelkäsin tota, et Jukkaa tulee ikävä, se on niin hurmaava, mutta jos se yhtään auttaa niin ikävä se on mullakin.
Poista