Lauantaiaamuna jännitti. Olin päättänyt mennä elämäni ensimmäiselle bikram jooga -tunnille. En ole koskaan käynyt yhdelläkään jooga-tunnilla ja edellisistä ryhmäliikuntatunneistakin on vierähtänyt jo viitisen vuotta. Ainoa asia mitä tiesin tulevasta oli se, että luvassa on 90 minuuttinen harjoitus, johon kuuluu 26 joogaliikettä ts. asanaa noin 40 asteen lämpötilassa, parhaimmillaan 30 muun ihmisen kanssa. Entä jos oksennan? Entä jos pyörryn? Entä jos oksennan ja pyörryn? Ethän sä ole koskaan edes harrastanut joogaa ja ajattelit aloittaa harrastuksen hirveässä kuumuudessa? Kaikenlaisia ajatuksia pyöri päässä. Olin etukäteen kysynyt sähköpostitse Bikram Yoga Amsterdam -koululta voinko tulla tunnille ilman mitään aiempaa kokemusta. Koululta vastattiin, että joka tunnille tulee vaihteleva määrä ensikertalaisia, joten homma ok ja luvattiinpa vielä, että opettaja puhuu joko englantia ja hollantia tai pelkästään englantia. Ei ollut siis enää mitään tekosyitä jäljellä. Lauantaina oli sitten vielä aikataulukin sen verran sopiva, että ei kun menoksi. Tunti alkoi klo 11.15. Heräsin hieman ennen kymmentä ja join melkein heti litran vettä ja otin pienen määrän suolaa. Olin lukenut, että ruokaa ei kannata syödä ainakaan kolmeen tuntiin. Päätin ottaa kuitenkin pienen määrän suolaa, jotta olo ei menisi ihan hirveäksi.
Bikram Yoga Amsterdamilla on kaksi toimipistettä joista toinen sijaitsee parin minuutin kävelymatkan päässä kotoa. Kuumuus puski jo eteisaulassa vastaan. Tiskillä oli valmiiksi vuoroaan odottamassa neljä amerikkalaista turistia, joista yhdellä oli jonkinasteinen flunssa. Ihailin joogaohjaajan tyyneyttä siinä vaiheessa kun iso amerikkalainen mies pärskäisi käytännössä hänen naamalleen. Hän vain totesi hyvin lakoniseen äänensävyyn ”Oukei”, vaikka olisi toki voinut pyytää miestä poistumaan. Sain ohjeet pukutilojen sijainnista sekä siitä mihin kohtaa salia minun tulisi sijoittua ensikertalaisena (taakse ja keskelle). Ensimmäinen tunti maksaa täällä 12 e henkilöille jotka eivät ole koskaan harrastaneet bikram joogaa. Tarjoukseen kuuluu vielä toinen tunti ilmaiseksi, kunhan tarjouksen käyttää 7 päivän sisällä. Ensimmäiselle tunnille sai vielä joogamaton ja –pyyhkeen ilmaiseksi. Toiselle tunnille nämä pitää tuoda itse mukana, tai vuokrata paikan päältä.
Siellä meitä sitten oli kolmisenkymmentä tyyppiä, joista melkein kymmenen ensikertalaisia. Kuumuus ja kosteus olivat kuin suoraan Balilta. Ennen tunnin alkua yritin keskittyä vain hengittämiseen ja rauhallisena pysymiseen. Bikram-tuntien kulku on aina sama. Ryhmä toistaa 26 asanaa eli asentoa, jotka tehdään kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla ohjeet tulivat englanniksi ja toisella hollanniksi. Tekemäni asennot olivat varmasti kaukana kauniista, mutta jaksoin suorittaa ne alusta loppuun. Osa ensikertalaisista hyytyi matkan varrella kokonaan ja oli siellä muitakin, jotka joutuivat skippaaamaan osan liikkeistä. Haluaisin ajatella, että lenkkeilyharrastuksesta oli minulle jonkin verran hyötyä. Olin todella yllättynyt siitä, että en edes meinannut pyörtyä. Muistan kuinka ensimmäisellä body pump –tunnilla lähemmäs kuusi vuotta sitten silmissä sumeni pariinkin otteeseen. Nyt niin ei kuitenkaan käynyt. Jaksoin tehdä jokaisen liikesarjan alusta loppuun, osan toki haparoiden ja hieman kömpelösti. Kun puolitoistatuntinen oli ohi olin kyllä todella poikki ja salista poistuminen meni hieman horjuen. Muutamat vakiokävijät kannustivat sanomalla, että ensimmäinen tunti on aina pahin. Pois lähtiessä päätin ostaa joogamaton koululta ja näin sitten hipsin kotia kohti upouusi oranssi matto kainalossa.
Olen pitkään etsinyt uutta harrastusta lenkkeilyn vastapainoksi. Bikram joogassa juuri tuo kuumuus ja hikoilu kiehtoi. Mukavaa laittaa aineenvaihdunta kunnolla hommiin. Selkä on ollut huonossa kunnossa jo pidemmän aikaa joten ajatus sen kuntouttamisesta kiinnostaa myös. Eikä tuosta sijainnistakaan haittaa ole. Ihana ajatus, että sali on tuossa ihan vieressä.
Miltäs olo tuntuu nyt sitten seuraavana päivänä? Joka paikkaan sattuu kaulasta jalkoihin. Etenkin niska ja kaula on ihan superjuntturassa. Ei muuta kuin maanantaina uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti