Byrokratian pauloissa

Maanantaina kävimme kaupungintalolla hakemassa BSN-numeromme eli hollantilaisen sosiaaliturvatunnuksen. Tätä varten piti etukäteen varata aika puhelimitse. Ystävät olivat kertoneet meille  että ruuhkaa voi olla, joten yritimme ensimmäisen kerran soittaa jo Suomesta käsin tammikuun alussa. Ensimmäisellä soittokerralla kovin ystävällisen kuuloinen asiakaspalvelija ilmoitti ettei aikaa heru. Saimme kuitenkin lupauksen takaisinsoitosta. Noh, pitihän se arvata, ettei kukaan koskaan soittanut takaisin. Seuraava puhelinsoitto ehdittiin tehdä vasta Hollannista käsin. Nyt saimme jopa ajankin. Vesa soitti palveluun torstaina 10.1. ja saimme ajan maanantaiksi 21.1.

Ilman BSN-numeroa ei voi avata pankkitiliä, hankkia vakuutusta, saada kunnollista puhelinliittymää tai internetiä. Ilman sitä ei voi myöskään aloittaa työsuhdetta Hollannissa. Asiointi virastossa meni hyvin. Nuori naisvirkailija oli erittäin ystävällinen, eikä ongelmia ollut. Vesa joutui hieman selittelemään mitä ”mlk” sanassa Jyväskylän mlk tarkoittaa, mutta muuten saimme vain katsella vierestä kun virkailija näpytteli tietojamme järjestelmään. Palvelu oli niinkin ystävällistä, että virkailija vielä pahoitteli sitä, että näpyttelyssä kestää pitkään ja kertoi sen johtuvan siitä, että edellisten suomalaisten rekisteröinnistä on kulunut jo tovi.

Seuraavaksi suuntasimme pankkiin. Konttori näytti ihan teleoperaattorin myymälältä ja epäröin sitä olemmeko edes oikeassa paikassa. Miespuolinen pankkivirkailija oli myös erittäin ystävällinen, vaikka näyttikin enemmän teleoperaattorikauppiaalta. Hän tosin luuli meitä ensin sisaruksiksi, johtuen samasta sukunimestä. Voivotteli sitten heti perään omaa tyhmyyttään. Mies yritti myydä meille samalla vakuutuksia, mutta päätimme tehdä vielä hieman vertailevaa tutkimusta vakuutusten hinnoista. Tarvitsemme ainakin terveysvakuutuksen, vastuuvapausvakuutuksen, kotivakuutuksen ja matkavakuutuksen.

Kun tilinumero oli hankittu oli puhelinliittymän tilaaminen seuraavaksi vuorossa, mutta mitä ihmettä, hankkiakseen hollantilaisen puhelinliittymän täytyy omiin tietoihin kirjata hollantilaisen liittymän numero! Hmm… onneksi tämä korjaantui sillä, että erittäin avulias ystävä lupasi, että voimme ”lainata” hänen numeroon tätä varten. Tässä vaiheessa alkoi tuntua siltä, että prepaid-liittymän hankkiminen ihan ensimmäiseksi olisi ollut viisainta.

Internet-liittymää ei vielä saatu tilaukseen, koska myös sitä varten tarvitaan puhelinnumero, emmekä viitsineet lainata ystävän numeroa enää tätä varten. Saamme uudet liittymämme huomenna keskiviikkona. Se on kyllä jännä juttu, että ilman hollantilaista pankkitiliä ei voi hankkia liittymää, mutta pankki olisi myös kovasti kaivannut hollantilaista puhelinnumeroa tietoihinsa. Onneksi virkailija oli niin ystävällinen, että suostui jättämään kohdan tyhjäksi.

Tänään tapasimme vuokraisäntämme ensimmäistä kertaa. Hän laittoi aamulla yhdentoista maissa sähköpostia: Sopisiko että tulen tunnin kuluttua? Päätarkoitus oli tulla tsekkaamaan maalausjälkeä. Meillä on ollut täällä ilonamme +70-vuotias eläkkeelle jäänyt maalari, jonka alun perin piti vain maalata asuntomme ikkunalaudat. Tätä varten hän otti meidän kakkosavaimet, jotta pääsee taloon ja myös tänne asuntoon. Tehtävänkuva laajeni ja hän ilmeisesti maalaa koko talon rappukäytävän sekä yläkerran asukkaan seinän kokonaan. Avaimet saamme takaisin kun urakka on hoidettu. Englantia tämä herra ei osaa kuin pari hassua sanaa, joten kommunikointi on ollut hieman haasteellista. Onneksi me osaamme edes pari sanaa hollantia. Suurin toive on kuitenkin, että hän selviytyisi hommasta elossa. Rappukäytävä on melko jyrkkä ja yhden kerran sieltä jo kuului ”Wooo-uuuu!” Eilen taas huomasin kuinka mies piteli rintaansa ja puuskutti. Toivotamme hänelle pitkää ikää ja hyvää terveyttä. Niin, takaisin vuokraisäntään. Hän siis saapui puolenpäivän maissa ja ilmoitti että voisimme juoda kahvia yhdessä. Minä siinä sitten reippaana rouvana riensin pressokahvin laittoon. Onneksi kaapista löytyi pari keksiäkin. Maidosta oli vain soijaversiota, mihin vuokraisäntä totesi ”Kai se on ok, kunhan en vain ajattele, että se on soijaa.” Juteltiin mukavasti niitä näitä, kunnes tuli aika käydä läpi pari meitä mietityttänyttä asiaa. Kerroimme, että pari lamppua on rikki. Toisen rikkoontumista hän ei hyväksynyt vaan totesi, että ihan helposti korjaamme rikkoontuneen katkaisijan ja samalla hän aukaisi katkaisimen ”boksin” ja pieniä sieviä muovinkappaleita lensi ympäriinsä. ”Ihan helppo juttu, ei tähän mitään sähköinsinööriä tarvita.” Siinä vaiheessa kun kerroimme, että pattereista kuuluu vedenkohinaa hän varmaan piti meitä jo ihan uusavuttomina ja totesi, että no mikä on ongelma, jos kohisee niin ilmaatte ne. Ylimääräiselle patjalle onneksi löytyi koti miehen tyttären luota, joka asuu tässä lähellä. Vuokraisäntä oli ihan ihmeissään siitä kuinka erilaiselta asunto nykyään näyttää. Hän totesi, että tämähän on nyt ihan täynnä tavaroita ja kertoi alun perin harkinneensa sitä, että toisi vielä lisää huonekaluja tänne, kun oli ajatellut että asuntohan on ihan autio. Tässä vaiheessa piti käyttää hieman energiaa siihen, että ilme pysyisi peruslukemilla. Ehkä tässä maassa vain tykätään ampua asunnot täyteen yhtä sun toista pikkusälää.

Laitoin tähän loppuun kuvat Villa Zeezichtin omenapiirakasta ja baarikissasta. Byrokratiasta en pidä, mutta näistä molemmista senkin edestä.

Edit. Puhelinliittymähakemus evättiin. En tiedä miksi. Ehkä sitten tarkistivat kenelle se ilmoittamamme numero kuului ja sillä perusteella tekivät päätöksen. Eli nettiliittymää ei saada varmaan vielä hetkeen. Hohhoijaa.

Jos omenapiirakkaa tekee mieli on Villa Zeezicht täysin oikea paikka.

Cafe De Doelenin baarikissa tutkaili kaupungin menoa.