sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Keikkaa pukkaa

Vietän selkeää kuherruskuukautta Amsterdamin kanssa. Ilahdun päivittäin kuppiloiden ja kivojen kauppojen tulvasta ja rakennusten kauneudesta tai rouheudesta. Suurin tähänastinen ilahtuminen sattui kuitenkin, kun huomasin, että The Knife tekee kiertueen, joka pysähtyy myös täällä. Ennakkoliput menivät sivu suun, mutta onneksi varsinaisena myyntipäivänä tärppäsi. Saimme piletit! En ole koskaan nähnyt The Knifea livenä, Fever Rayn kylläkin kahdesti. The Knife on heittänyt livekeikan viimeksi vuonna 2006, joten tämä kiertue tuli todellisena yllätyksenä. Suomeen kiertue ei yllä, ja ilmeisesti koko Euroopan kiertue myytiin hetkessä loppuun.



Kun liput oli ostettu piti tietysti tsekata ketä muita täällä lähiaikoina pyörii ja ennen kuin edes kunnolla tajusin oli liput ostettu myös The xx:n keikalle. Heidät näin Flow’ssa vuonna 2010 ja bändi onnistui luomaan intiimin tunnelman tuhansien ihmisten edessä ulkolavalla. Odotan innolla millainen keikka tulee olemaan Heineken Music Hallissa. Sinnehän mahtuu myös populaa yli viisituhatta.



Ostimme liput myös yhteen klassiseen konserttiin, jota menemme katsomaan äitini kanssa maaliskuussa. Concertgebouw-orkesteri saman nimisessä salissa. Hesarissa hehkutettiin lauantaina kyseistä orkesteria ja salia maailman parhaiksi, joten odotukset eivät ainakaan ole matalalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti