Museoita, kissoja ja molempia samalla kertaa

Nyt kun tuo hiiriepisodi on saatu pois sydämeltä voidaan palata takaisin viime viikonloppuun, joka vierähti äidin kanssa hengaillessa. Hän saapui perjantaina ja lähti takaisin maanantaina. Sään suhteen ajankohta oli hieman kurja, taivaalta tuli vettä ja välillä jopa rakeita. Perjantaille emme suunnitelleet kuin yhden ohjelman. Minä olin väsynyt Rotterdamin festarin jäljiltä ja äiti taas oli joutunut heräämään todella aikaisin lentoa varten. Menimme käymään Anne Frank -museossa, eli talossa jonka ullakolla Annen perhe eli piilossa kaksi vuotta. Museo on yksi Amsterdamin suosituimmista mutta rakennus pieni, joten jonot ovat välillä todella pitkiä. Me jonotimme vesisateessa kymmenisen minuuttia, mutta se oli sen arvoista sillä meitä odotti todella vaikuttava kokemus. Luin Anne Frankin päiväkirjan suurin piirtein saman ikäisenä kuin Anne oli sitä kirjoittaessaan. Jo pieni hetki ullakon huoneissa tuntui ahdistavalta, joten en voi edes kuvitella miltä asuminen siellä on mahtanut tuntua. Museon kotisivuilla kerrotaan, että talosta tuli ensimmäisen kerran museo vuonna 1960 ja vaikka sitä remontoitiin välillä, jotta talo kestäisi suuret vierailijamäärät niin suurimman muutoksen se koki vasta 1990-luvulla, jolloin taloon tehtiin laaja remontti. Museo olikin suunniteltu ja ryhmitelty hienosti. Seinillä oli katkelmia päiväkirjasta, reitti eteni kohti ullakko ja jossain huoneissa oli nähtävissä haastattelunpätkiä. Se missä Annen lapsuudenystävä Hanneli Goslar muistelee hetkeä jolloin he tapasivat keskitysleirillä oli ehdottomasti ahdistavin. Ystävä kun sanoo nähneensä Annen silloin kun tämän sisko oli kuollut ja Anne koki ettei hänellä ole enää mitään syytä elää. Ystävä mietti videopätkässä sitä, olisiko Anne voinut löytää energiaa jaksaa loppuun asti jos olisi tiennyt isänsä olevan elossa. 

Museon jälkeen tunnelma oli aika raskas, mutta lounaalle piti kuitenkin mennä. Päädyimme Villa Zeezichtiin salaatille ja omenapiirakalle. Kerrankin iski fiksuuskohtaus ja päätin tilata meille vain yhden palan kyseistä suussa sulavaa piirakka. Lounaan jälkeen sade jatkui joten kiertelimme ostoskatuja jonkin aikaa. Tässä meidän lähellä on aivan ihania pieniä putiikkeja, mutta niiden paljous on aiheuttanut sen, etten ole käynyt niissä edes sisällä. Pelkkä katselu riittää hyvin.

Illalla otimme Vesankin mukaan ja menimme indonesialaiseen Long Pura –ravintolaan. Valitsimme listalta kasvis/liha-riisipöydän. Rijsttafel sisältää useita pieniä annoksia indonesialaisista herkuista, mutta se ei kuitenkaan ole alunperin indonesialainen idea vaan hollantilaisten siirtomaaherrojen keksimä tapa Indonesian ruokakulttuuriin perehtymiseen. Joka tapauksessa Long Puran riisipöytä on aivan loistava. Tämä oli jo kolmas kerta kyseiseen ravintolaan, joten voin lämpimästä suositella kasvisversiota, lihaversiota sekä erityisesti tätä kahden version miksausta. 

Toinen kirpparihalleista

Lauantaina kävimme kirpputorilla NDSM:n alueella IJ-Hallen –kirppiksellä, joka oli aivan mahtava paikka. Kaksi suurta telakkarakennusta olivat aivan täynnä myyjien pöytiä. Alueelle oli pääsymaksu, mitä karsastin sinne mennessä, mutta tarkemmin ajateltuna se on fiksu idea. Kun ihmiset maksavat 4,5 euroa sisäänpääsymaksua he myös kunnioittavat paikkaa enemmän ja uskoisin tämän pääsymaksun vaikuttavan myös myyntipöytien vuokriin. Sillä tärkeintä tuollaisessa paikassa on se, että myyjiä on tarpeeksi. Paikka oli jopa niin hieno, ettei edes haitannut vaikka ei tullut isompia löytöjä tehtyäkään. Löysin hauskan pöllökorun ja se oli ihan tarpeeksi. Kirpparilta siirryimme konttikahvila-ravintola Pllekiin, jossa olin kerran aiemmin jo käynyt. Kissaa ei paikassa tällä kertaa näkynyt mutta mieletön auringonvalo kylläkin. Paikka on todella hieno  ja ruoka oli hyvää. Ainoa kritiikki menee sen päivän henkilökunnalle, joka oli mitä hymyileväisintä mutta eivät meinanneet saada tuotua meille edes ruokalistaa.

Konttikahvilan läheltä

 Illalla emme jaksaneet mennä ravintolaan tai tehdä ruokaa, joten haimme pizzat Da Portare Viasta. Se on ihana pieni pizzeria, josta saa mukaan myös viinejä, italialaista olutta tai vaikka tiramisua. Paikan päälläkin voi pizzan syödä, mutta tilaa on niukasti.

Tämä juliste mulle jostain heti nyt!

 Sunnuntaina olikin sitten museokierroksen vuoro. Otimme rennosti ja valitsimme vain kaksi kohdetta. Ensiksi tie vei Kattenkabinetiin, pieneen yksityiseen museoon jossa on esillä kissa-aiheisia tauluja ja julisteita. Lisäksi paikalla oli kaksi paikan kolmesta oikeasta kissasta. Kattenkabinet oli aivan ihana paikka ja oikean kissan silittely kierroksen lopuksi kruunasi kaiken.

John Pierpont Morgan, kissa jonka muistoksi museo on perustettu

 Seuraavaksi suuntasimme Alankomaiden kansallismuseota, Rijksmuseumia kohti. Siellä oli remontti meneillään, joten pääsimme katsomaan vain osaa teoksista. Pikaisen keittolounaan jälkeen palasimme takaisin tänne asunnolle. Iltaohjelmana oli Paul Thomas Andersonin The Master Eye-leffamuseossa. Siinäpä vasta kummallinen elokuva. Jäimme kaikki miettimään mitä elokuvassa oikein tapahtui. Siitä olimme kuitenkin samaa mieltä, että näkemämme 70mm versio näytti häikäisevän upealta ja että Joaquin Phoenix ja Philip Seymour Hoffman olivat kuin luotuja rooleihinsa. Ilta päättyi illalliseen Eyen ravintolassa. Ruoka oli todella hyvää, erityisesti jälkiruoat. En malta odottaa lämpimämpää säätä, jolloin Eyen terassista tulee varmasti yksi hienoimmista paikoista Leffen nautiskeluun.

Ilmeisesti olen välillä 5-vuotiaan tasolla mitä tulee poseeraamiseen

Viikonloppu vierähti nopeasti ja oli mukavaa, ettei ohjelmaa ollut liikaa. Maanantaiaamuna äiti ja Vesa lähtivätkin sitten Suomeen ja minä jäin tänne yksin. Onneksi sää on ollut nyt hieman parempi niin olen saanut raahattua itseni jopa lenkkipolulle.