Ihanaa päästä takaisin kotiin, tuumin kun viimeinen leffa pyörähti tänään käyntiin. Siinä samassa tajusin, että Amsterdamin asunto tuntuu todellakin kodilta. Viikko hotellissa auttoi varmasti asiaa. Eihän siitä ole vielä kuukauttakaan kun tänne muutettiin, mutta kyllä tämä kodilta jo tuntuu, vaikka paikallista puhelinnumeroa ei vieläkään ole ja vaikka nopein reitti rautatieasemalle tulee välillä varmistettua kartasta.
Kävin tarkistamassa väestörekisterikeskuksesta onko osoitteeni siirtynyt tänne Amsterdamiin. Tein muuttoilmoituksen tammikuun alussa ja postin kanssa on kaikki mennyt hyvin. V sai sattumalta kuulla, että hänen kirjansa ovat vielä Suomessa, joten minäkin päätin tarkistaa asian. Omat tiedot –kohta paljasti muutakin kuin nykyisen asuinpaikan. Sieltä näkyi, että minulla on ollut elämäni aikana kuusitoista eri osoitetta viidessä kaupungissa Suomessa. Tämä on nyt sitten seitsemästoista osoitteeni. Muuttolaatikoita on siis pakattu yksi jos toinenkin kerta. On paikkoja, joissa on tuntunut kotoisalta ja paikkoja joista olen vain halunnut pois.
Omien tavaroiden keskellä yleensä kotiutuu nopeammin. Olenkin todella onnellinen siitä, että päätimme raahata kaikenlaista cd-levyistä New Kids On The Block –laatikkoon mukana vaikka asunto onkin kalustettu. Aamukahvi maistuu paremmalta Taika-mukista ja olohuone tuntuu kotoisammalta kun Kivi-tuikut loistavat takassa ja kirjahyllyn päällä kököttävät, vienosti vaniljalle tuoksuvat, Totorot hymyilyttävät joka kerta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti