Täysin mautonta

Kuten jo tuossa aiemmassa tekstissä mainitsin, olen ollut useamman päivän flunssassa. Kun nenä menee tukkoon, se vaikuttaa hajuaistin lisäksi myös makuaistiin. Tällä kertaa flunssa on vienyt makuaistin käytännössä kokonaan. Tämä tapahtui vielä todella lyhyessä ajassa.  Keskiviikkoiltana, kun flunssa oli kestänyt vasta vuorokauden, teimme lättyjä, joiden täytteenä oli ranskankermaa, mustikoita, banaania, pähkinöitä ja siirappia. Maku oli yhtä täyteläinen kuin paperia olisi syönyt. Torstaina tilattiin intialaista ruokaa. Oli Chicken Tikkaa, naan-leipää, tulista kasviscurrya, Rogan Josh -lammasta ja ties mitä. Tunsin jotain pientä poltetta suussani, mutta en mitään makuun viittaavaakaan. Kuulemma oli hyvää ja mausteista. Torstaina tein itselleni valkosipuli-hunajamaitojuoman. Eikös se ole niitä superpahoja juomasekoituksia, joita kuuluu flunssassa juoda? Maistoin kuitenkin vain pienen hipauksen jotain makeahkoa. Perjantaina Vesa valmisti pastakastiketta, jossa oli mm. pekonia, salamia ja valkosipulia. Hän paistoi niitä keittiössä ja aikamoinen kärykin siellä oli, mutta ehei, en haistanut mitään, saati että itse ruoka oli millekään maistunut. Löysin pari päivää sitten meidän pahan viinan kaapista appelsiini-mango-Strohia. Perus-Stroh on aika lailla pahinta alkoholia mitä olen kuunaan maistanut, joten ei muuta kuin appelsiini-mangoversiota kehiin ja flunssaa vastaan taistelemaan. Ei tulosta. Tarjosin samaa sameaa sotkua pahaa-aavistamattomalle aviomiehelleni ja ilmeestä päätelleen olisi voinut luulla, että annoin hänelle myrkkyä. Testasin Strohia vielä uudelleen kuumana versiona, kaksi osaa vettä ja yksi appelsiini-mangohirvitystä. Kuin vettä vaan. Vesa ei uskaltanut kuin haistaa.

Lisähauskaa tilanteeseen tuo se, kun tämä minun kalan muistini yhdistetään makuaistittomuuteen, niin menee päivä näin: Jugurtti ois tosi kivaa, sekaan vähän pähkinöitä ja hunajaa. Ai niin.
Pitäskö keittää kahvia? Kivaa ja lämmintähän se oli, mutta olisi maun puolesta voinut olla pelkää vettä. Ottaisko jäätelöä? Kylmäähän tuo oli, mutta tuplasuklaa taisi mennä hieman hukkaan. Tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa. Joko syödä jotain todella yksipuolista tai huvittaa itseään syömällä jotain minkä tietää todella pahaksi, kuten esimerkiksi näitä Strepsils-pastilleja. En tiedä mitään pahempaa kurkkulääkettä kuin nämä hitaasti suuhun liukenevat kurkkupastillit. Nyt voisin syödä näitä vaikka paketillisen. Eilen lauantai-iltana olin maistavinani lasagneen laitetun gruyere-juuston suolaisuudesta ihan pienen häivähdyksen. Ehkä tässä on vielä toivoa.

Kuvan pääsiäissuklaat olisivat varmasti ainakin lähipäivinä ihan turvassa meidänkin kotona. 

Kuten tästä tekstistä voi päätellä ovat tapahtumat aika nollissa. Blogi alkaa vaikuttaa Seinfeldiltä; tehdään sisältöä siitä kun mitään ei tapahdu. ”Show about nothing.” Seinfeld on tosin hauska, joten blogi on enemmänkin Seinfeld ilman Jerry Seinfeldiä ja huumoria. Jee. Hitunen George Costanzaa tosin taitaa löytyä flunssaisen naisen itsesäälin muodossa. Kysymys kuuluu, olisiko naapurin intialaisesta miehestä meille Krameriksi? Palataan asiaan kun olo helpottuu ja elämä laajenee asunnon ulkopuolelle.