Some pain for fun

Tammikuussa, kun vielä pakkasimme kamojamme Tapiolassa ja ulkona oli hirveät nietokset, mietin jatkuvasti sitä, kuinka ihanaa on Amsterdamissa, kun pääsee juoksemaan lumettomilla kaduilla. Pari ensimmäistä päivää Amsterdamissa olikin oikein syksyinen sää, mutta sitten lumi ennätti tännekin. Ei siinä mitään - kanaalialue oli entistä söpömpi ja talvivarusteita löytyi omasta takaa, mutta lenkille ei kyllä tullut lähdettyä. Kadut ovat välillä todella liukkaat ilman lunta ja jäätäkin. Viimeiset pari viikkoa sää on ollut hyvinkin vaihteleva ja luntakin on välillä tullut, mutta se on yleensä sulanut heti pois. Eilen lunta oikein tuiskusi, mutta sateen loputtua ei kaduille jäänyt juuri mitään.

Tällä viikolla pääsin vihdoin lenkillekin. Fiilis oli sen verran mahtava, että sain raahattua itseni reippailemaan kokonaiset kolme kertaa. Espoossa asumisen hyvä puoli oli se, että lenkkireittejä oli paljon ja ne olivat kaukana katuvilinästä. Muutenkaan katuvilinä ei ole se sana, jonka ensimmäisenä yhdistäisin Espooseen. Aluksi ajatus Amsterdamin kapeilla jalkakäytävillä juoksusta tuntui vieraalta eikä yhtään hauskalta. Täältä meidän kotiportaalta on Vondelparkiin noin 2,5 km ja Westerparkiin vain reilu kilometri, joten puistoalueelle pääsee aika helposti. Tällä viikolla tuli testattua molemmat. Ei jalkakäytävillä juoksukaan niin karseaa ole, kun vain valitsee hieman leveämmän kadun. Tavoitteena olisi neljä lenkkikertaa viikossa. Se on juuri sopivasti, että pysyy tahti yllä, mutta ei tule kuitenkaan sellainen fiilis, että joka päivä täytyisi kiskoa lenkkareita jalkaan.

Tällä hetkellä juoksu/hölkkävauhti on aika hitaanpuoleinen ja olenkin tottunut siihen, että jengi pinkoo jatkuvasti ohi. Ilmeisesti tilanne on kuitenkin vielä arvioitua huonompi, sillä tuossa reitin loppupuolella eräs mies tuli juttelemaan. Ensin hän kysyi treenaanko jotain tiettyä varten. Vastasin, että ihan vain huvikseni tässä. ”Huviksi?”, toisti hän hieman epäillen, johon tarkensin ”Some pain for fun.” Hän kysyi, onko minulla terveysvakuutus, johon vastasin myöntävästi. Hän kertoi olevansa töissä kuntokeskuksessa ja sanoi, että terveysvakuutuksen avulla sieltä voisi saada alennusta henkilökohtaisesta kunto-ohjauksesta, ruokavinkkejä tms. Kiitos vain! Hollantilaiseen suorapuheisuuteen olisi voinut toki kuulua myös ”Tule sinne, niin ei tarvi täällä enää lyllertää ja voisit vähän laihtuakin samalla!”

Tämän tekstin yhteydessä en tarjoile kuvia, koska kenenkään päivä ei ainakaan tule paremmaksi katsomalla kuvaa meikäläisen punakasta naamasta juoksun jälkeen.